Äänestyksen voittaja on Julie Vierimaan SUPERKISU!

Tammikuussa 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti julkaisee ympäristöteemaisen lastenkirjan, jota tehdään parhaillaan joukkoluovuudella yhteistyössä Merkityskirjojen kanssa.

Keväällä virtuaalisesti järjestetty Helgan ja Hugon hahmopuuhapaja inspiroi monia kuvittajanalkuja taiteilemaan meille oman ehdotuksensa seuraavan kirjamme hahmoksi. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille!

Jokainen uniikki hahmo oli huikean hieno, mutta äänestysvaiheeseen piti valita kolme finalistia. Tärkeimpänä valintakriteerinä oli hahmon soveltuvuus ympäristöteemaiseen lastenkirjaan. Äänestykseen valittiin:

  • 12-vuotiaan Inka Nykäsen TAIKAPÖLLÖ
  • 6-vuotiaan Anni Savinaisen EKONALLE
  • 6-vuotiaan Julie Vierimaan SUPERKISU

Valitut finalistit Anna on piirtänyt puhtaaksi alkuperäisteoksia kunnioittaen, pieniä yksityiskohtia lisäillen ja samaa piirustustekniikkaa käyttäen, jolla myös muu kirja kuvitetaan. (Pieniä hienosäätöviilauksia saattaa vielä lopulliseen hahmoon tulla, mutta ei mitään suurta.)

Äänestä suosikkiasi – voit voittaa pinon ihania lastenkirjoja!

Nyt sinäkin voit vaikuttaa lopulliseen hahmovalintaan äänestämällä alla olevista kuvista suosikkiasi. Äänestää voit vain kerran yhdellä päätelaitteella. Äänestys päättyy sunnuntaina 21.6. klo 20.00 ja voittajatyö julkaistaan Merkityskirjojen Facebook-sivuilla ja Instagram-tilillä sekä tietysti Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -sivuilla, joten otahan kanavamme seurantaan! Joukkoluovuutta on tarjolla lisää projektin edetessä ja tietoa saat aina varmimmin näiden kanavien kautta.

Jos haluat osallistua äänestysarvontaan, käy kommentoimassa Merkityskirjojen Facebook-sivujen äänestyspostausta kommentilla ÄÄNESTETTY (äänestyksen yhteydessä emme kysy yhteystietojasi). Näin olet mukana yhteensä neljän merkityksellisen lastenkirjan arvonnassa. Jo ilmestyneen Merkityskirjojen hyvää tekevän trilogian lähetämme voittajalle viipymättä ja parhaillaan tekeillä olevan teoksen tammikuussa 2021.

Kirjoja luvassa myös hahmopuuhapajan kuvittajille

Kaikkien hahmopuuhapajaan osallistuneiden kesken arvottiin 10 parhaillaan tekeillä olevaa kirjaa, jotka toimitetaan voittajille tammikuussa 2021. Voittajahahmon piirtäjä luonnollisesti palkitaan isomminkin ja hän saa lähiaikuisensa kanssa kutsun kirjan julkkarijuhlille. Katso hahmopuuhapajan kirja-arvonnassa voittaneet Merkitysblogista, jossa esittelemme myös muita hahmopuuhapajaan saapuneita töitä.

This poll has ended (since 24 days).
SUPERKISU
40.87%
EKONALLE
32.31%
TAIKAPÖLLÖ
26.82%